tiistai 27. tammikuuta 2015

Raportti koulun tapaamisesta 24.1.2015

Suomi-koulun kevään 2015 ensimmäinen kerta oli lauantaina 24.1.

Isojen ryhmän 7 lasta jatkoivat edelliskerran ruoka-aiheesta käymällä läpi ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa tarvittavia keittiötarvikkeita ja verbejä ensimmäisellä tunnilla.
Muistatko vielä mitä nämä ovat? 
Toisella tunnilla pelasimme kokkipeliä ja teimme kerran teemaan liittyvän luku- ja kirjoitustehtävän.
Kokkipeli 

Lapset saivat kotiin vietäväksi tehtävämonisteen, jonka voivat halutessaan tehdä.

Miten voin tukea koulukerralla läpikäytyä kotona?

  • Pöydänkattaus: mitä tarvitset? Löydätkö keittiöstä lautasen, lasin, haarukan, suolasirottimen jne. 
  • Leipominen/ruoanlaitto: mitä raaka-aineita/työvälineitä tarvitset? Mitä pitää tehdä? (lisätä, vatkata, kaulia, leikata jne.)
  • Nuorimmat voivat kattaa pöytää ja häärätä keittiössä Hertan kanssa täällä (ei toimi tableteilla). 

Jatkamme suomikoulukansion käyttöä seuraavalla koulukerralla, joten muistakaa ottaa se mukaan seuraavalle kerralle .


Pieniä oli tällä kerralla vähän, mutta lauloimme kuitenkin laululeikkejä reippaasti ja kokeilimme myös ensimmäistä kertaa laulupussia, josta lapset saavat nostaa vuorotellen kuvan ja arvuutella mitä laulua kukin kuva tarkoittaa. Nuoret koekäyttäjämme tykkäsivät pussista ja tutkivat innokkaasti sen sisältöä! Jatkamme laulupussin käyttöä ensi kerralla.



Tapaamme seuraavaksi la 28. helmikuuta klo 14-16. Osoitetiedot saa sähköpostitse.

Ei kommentteja: