perjantai 4. maaliskuuta 2016

Raportti koulun tapaamisesta 20.2.2016

Suomikoululla oli paljon uusia kävijöitä, sillä Jaana aloitti aikuisten tunnit monen vuoden tauon jälkeen! 11 aikuisoppilasta aloitti tunnit, ja osa heidän kumppaneistaan jäi koululle tutustumaan menoon.

Pienten ryhmässä oli 7 oppilasta vanhempineen, sekä uusi apuopettaja Essi. Ensimmäisellä tunnilla oli laululeikkejä. Toisella tunnilla kävimme läpi värejä. Aloitimme pelaamalla Kim-peliä väreillä, joka on muistipeli jossa mietitään mikä aiemmin näkyvillä olleista esineistä on piilotettu.

Jatkoimme liikennevalopelillä, jossa lapset "ajelivat" ympäri vihreällä valolla, polkivat paikoillaan keltaisella ja pysähtyivät punaisella. Ensin lapset näkivät ja kuulivat valon värin ja nimen yhtä aikaa. Sitten lasten piti selvitä 'liikenteessä' vain kuulemiensa ohjeiden perusteella.
Lopuksi pelasimme vielä "kosketa väriä" -peliä, jossa etsimme sopivan värisiä tavaroita. Harmaa oli vaikein suomenkielinen väri muistaa! Ihan pienimmät tutkivat väriaiheista kirjaa.

Isojen ryhmässä oli 7 oppilasta ja uusi apulaisopettaja Hanna. Ensin esittelimme itsemme, jonka jälkeen puhuimme säästä "Tänään on" julistetta apua käyttäen. Kertasimme viime kerralla oppimamme A, E ja I -kirjaimet leikin avulla, jonka jälkeen opettelimme O, U ja Y -kirjaimet ja niillä alkavia sanoja.

Toisella tunnilla kaikki lapset saivat valita jollain kirjaimella alkavan sanan, josta he piirsivät sadun/kuvia, ja lopuksi kertoivat teoksestaan muille.








Ei kommentteja: