torstai 19. huhtikuuta 2018

Raportti koulun tapaamisesta 10.3.2018

Pienten ryhmän aiheena oli tällä kertaa eläimet. Meitä oli tänään paikalla 12 lapsen sekä heidän vanhempiensa joukko, sillä saimme Edinburghin pienten ryhmän vierailemaan luoksemme :). Lauloimme ja leikimme ensimmäisen tunnin laululeikkejä.


 Toisella tunnilla tutkiskelimme mitä eläimiä Antin matkalaukusta löytyi.

Saimme myös arvuutella mikä eläin kulloinkin oli kyseessä sen ääntelyn perusteella tai vaihtoehtoisesti matkimme sen liikkumistapaa. Laukusta löytyi mm. ankka, krokotiili, kissa, koira, leijona, seepra, mato ja sudenkorento.




Seuraavaksi kiertelimme eri pisteteitä, joissa tarkastelimme eri elinympäristöön liittyviä eläimiä leikkien avulla.











Pääsimme tutustumaan vedesssä eläviin eläimiin,

viidakon sekä maatilan eläimiin.


Lopuksi luimme kirjan Augustus tiikeristä ja hänen hymystään.


Isojen ryhmä oli tällä kertaa suurempi kuin koskaan! Yhdistimme voimat Edinburghin suomikoulun "salaisten ystävien" kanssa, kun opettaja Anu sekä 14 innokasta oppilasta liittyivät seuraamme isojen tunnille.


Ensimmäinen tunti alkoi nimilappujen askartelulla ja tutustumisleikeillä. Leikimme myös hedelmäsalaattia, joka oli varsin hauskaa näin isommalla porukalla.


Toisella tunnilla lapset taiteilivat tarinapiirroksen muodossa. Opetimme myös vierailijoille Glasgow'n lasten suosiossa olevan patsasleikin, joka osoittautui jälleen menestykseksi. Edinburghilaiset toivat myös mukanaan vastauskirjeet aiemmin heille lähettämiimme kirjeisiin. Ensi kerralla isojen ryhmä pääseekin taas kirjoittamaan kirjeitä nyt jo tutuille ystäville.

Edinburghin lapsilla on tapana lopettaa koulupäivät suloiseen runoon, jota lainaten haluaisinkin koko Glasgow'n suomikoulun puolesta kiittää vierailijoitamme: ...kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan, pian taas yhdessä lauletaan. Kevätretkeä odotellessa!

Ei kommentteja: