sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Raportti koulun tapaamisesta 11.11.2017

Pienten ryhmässä oli tällä kertaa paikalla kahdeksan lasta. Laululeikkitunnin ja välipalan jälkeen matkustimme Felix-pupun matkassa Afrikkaan. Kertasimme ja opimme uusia suomenkielisiä sanoja Afrikan eläinten tutkimisen ja viidakossa seikkailemisen kautta.

Saavuttaaksemme viidakkotunnelman, koristelimme kerhohuoneen lounastaon aikana vihreillä liaaneilla ja piilotimme eri kuvioisia eläinhahmoja ympäri viidakkoa. Tunnin aluksi tutkimme edellisillä kerroillakin käyttämäämne maapalloa. Tutkimme Afrikan maanosaa ja sen suhdetta Skotlantiin. Lapset osasivat hienosti tunnistaa ja kuvata palloon merkittyjä Afrikassa eläviä eläimiä.



Matkamme jatkui Leijonan Metsästys -laululeikillä. Edessämme oli haasteina ruohikko, suo, joki ja vuori. Ne olivat mahdottomia ylittää, alittaa tai kiertää, joten ainoana vaihtoehtonamme oli tunkeutua niiden läpi. Vuoren sisällä olevan kylmän ja pimeän luolan sisältä löysimme karvaisen, pehmoisen ja pelottavan leijonan. ‘’IIIIK!’’ huusimme yhdessä ja juoksimme äkkiä kotiin!




Seuraavana tehtävänämme oli löytää leikkikiikareita apuna käyttäen kerhohuoneeseen piilotettuja seeproja, kirahveja, kameleontteja, panttereita ja gepardeja. 


Lasten löydettyä eläinhahmot, kävimme yhdessä läpi niiden tuntomerkkejä. Kuuntelimme ja arvuuttelimme eläinten ääniä ja matkimme niiden liikkumistapoja. Apunamme toimivat myös puhalletut eläinhahmot: papukaija, apina ja leijona. 

Eläimiin liittyvää sanastoa käyttäen, kertasimme vanhoja termejä, sekä opimme uusia ilmaisuja. Käärmeet luikertelevat ja kirahvit ovat täplikkäitä! Lisäksi pohdimme mitkä eläimet asuvat Afrikassa, ja mitkä taas Suomessa tai Skotlannissa. Eläinkortteja ja aiemmin löytämiämme eläimiä apuna käyttäen, keskustelimme esimerkiksi karhun ja oravan lämpimistä turkeista ja miten nämä auttavat eläimiä selviämään kylmän talven läpi. 
Lopuksi, kävimme läpi oppimiamme asioita lukemalla Rod Campbellin satukirjan Rakas Eläintarha.




Tunnin päätteeksi, avasimme Felix-pupun lähettämän kirjeen ja luimme hänen seikkailuistaan Afrikassa.

Ensi kerralla matkaamme Felixin kanssa Amerikkaan. Siellä tutustumme muun muassa ilmaston ja luonnon monimuotoisuuteen.

Isojen ryhmä

Isojen ryhmän oppitunnin aiheena oli tällä kertaa harrastukset. Oppitunti pidettiin poikkeuksellisesti alakerran isossa huoneessa jossa on enemmän tilaa liikkua. Paikalla oli viisi lasta. Ensimmäinen tunti aloitettiin tyynyrallilla. Lapset heittivät tyynyä piirissä toisilleen musiikin soidessa. Leikistä leikittiin kaksi eri versiota. Tyynyralli oli lapsille kokonaan uusi leikki, mutta siitä taisi muodostua heti muutaman lapsen uusi suosikkileikki!

Tyynyrallin jälkeen leikittiin patsasleikki. Jokainen sai olla vuorollaan patsas ja kuvanveistäjä. Opettaja antoi kuvanveistäjälle tehtäväksi veistää patsaasta jokin harrastus. Kaikki lapset innostuivat leikistä ja esittivät innostuneesti patsaita! Kaikki patsaat pysyivät myös hievahtamatta paikoillaan ja lapset arvasivat patsaan esittämän harrastuksen opettajia nopeammin! Tunnilla nähtiin esimerkiksi patsaat seuraavista harrastuksista: rugby, jääkiekko, uiminen, tennis, jalkapallo ja koripallo.



Patsasleikin jälkeen jokainen oppilas sai kertoa toisille omista harrastuksistaan.

Välitunnin jälkeen apuope Saara ohjeisti lapsille aikaisemmalta tunnilta tutun lautapelin. Lautapelin jälkeen leikittiin peiliä. Peilin jälkeen leikittiin tuolileikki, lapset kiersivät yhdessä tuoleja ympäri musiikin soidessa. Musiikin pysähtyessä lasten tehtävänä oli nopeasti istua lähimmälle tuolille. Kaikki lapset ottivat innoissaan osaa liikunnalisiin leikkeihin.

Tunnin lopuksi Sisu-poro arvottiin taas uudelle lapselle, Sisu-poro seikkailee lapsen kotona taas seuraavaan koulukertaan asti.
















Ei kommentteja: