Pienten ryhmässä oli mukana 8 lasta, joista puolet oli ryhmässä mukana ensi kertaa. Tervetuloa koululle!
Tämän koulukerran teemana oli ihmiskeho. Ensimmäisen tunnin laululeikkien jälkeen aloitimme teemaan tutustumisen miettimällä kehon eri osien nimiä. Opettaja osoitti kehon eri osia ja kertoi niiden nimet. Kun sanat olivat muistuneet mieleen, leikimme
Jumppalaulu-leikkiä: "Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat..." Lopulta osasimme leikkiä jumpaamista tosi nopeasti! Jatkoimme kutitteluleikillä: opettaja sanoi esim. "kutittaa jalasta", ja lapset kutittelivat itseaan oikeasta kohtaa, tai vanhemmat kutittelivat pienimpiä.
Seuraavaksi ryhdyimme taiteilemaan. Piirsimme isolle rullapaperille ihmisen ääriviivat - kiitos vapaaehtoiselle mallillemme! - ja juttelimme sitten lisää kehon eri osista ja piirsimme taideteoksellemme kasvotkin. Valmiista kuvasta tuli aika hassu:
Seuraavaksi teimme pari muuta harjoitusta, joissa liimasimme kasvojen ja kehon osat oikeille paikoilleen:
Kasvokuva on selvästi Picasson inspiroima!
Jatkoimme juttelemalla iästä ja iän ilmaisuista. Viime syksynä opettelimme perheenjäsenten nimiä, ja käytimme nyt samoja kuvia eri ikäryhmistä puhumiseen:
Muistelimme perheenjäsenten nimet ja lapset laittoivat sitten ihmiset ikäjärjestykseen nuorimmasta vanhimpaan.
Seuraavaksi tutkimme "Kysy ja kurkista: Ihminen" -luukkukirjaa. Luukkuja oli hauska avata!
Lopuksi leikimme Jumppaleikkia vielä kerran. Se meni jo kuin vanhasta muistista!
Isojen ryhmässä oli 7 lasta. Pienten ryhmän tavoin aloitimme käymällä läpi ruumiinosia ja laulamalla "Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat..." ensin hitaasti ja sitten nopeammin ja nopeammin.
Seuraavaksi nostimme vuorotellen pussista palan, luimme siinä olevan ruumiinosan nimen ja asetimme sen sitä vastaavaan paikkaan vartalopalapelissä. Mietimme myös mitä muita ruumiinosien nimiä kuvaan olisi voinut lisätä. Muistatko vielä missä ovat esimerkiksi:
- niska - kaula - varpaat
- kyynärpää - ranne - nilkat
- kulmakarvat - poski - napa
Meillä on joitakin ruumiinosia enemmän kuin yksi (jalka, sormet jne.), joten mietimme montako jalkaa eri eläimillä on ja miksi kutsutaan perhosen "käsiä".
Ensimmäisen tunnin lopuksi pelasimme ruumiinosabingoa.
Toisella tunnilla pelasimme ensin erilaisia aisteihin liittyviä pelejä:
- kuulo: viesti muuttui aivan toiseksi rikkinäisessä puhelimessa. Tiedämme nyt että henkilöä joka ei kuule kutsutaan kuuroksi.
- tunto: teimme jonon lyhyimmästä pisimpään ja piirsimme kirjaimen solmella edessä olevan selkään yrittäen saada kirjaimen samana perille jonon viimeisenä olevalle.
- näkö/kuulo: pelasimme majakka peliä jossa laivan (sokko) piti vältellä veden alla olevia kareja niiden äänen perusteella ja suunnata kohti majakkaa siitä lähtevän merkkiäänen perusteella. Teidämme nyt myös että henkilöä joka ei näe kutsutaan sokeaksi.
Lopuksi lapset saivat kirjoittaa lyhyen aukkotarinan ruumiinosia ja adjektiiveja käyttäen. Tarinassamme seikkaili lohikäärme, jolla oli mm. vaaleanpunainen iho ja vihreä kieli.
Seuraavan kerran aiheena molemmilla ryhmillä on terveys ja hyvinvointi. Nähdään la 11.3 klo 13.30!