torstai 30. maaliskuuta 2017

Raportti koulun tapaamisesta 25.3.2017

Isojen ryhmässä oli tällä kertaa 5 lasta. Päivän teemana oli ruoka, joten laitoimme kahvilan pystyyn.  Ensin lapset kattoivat pöydän. Sitten yksi lapsista oli tarjoilija ja otti muiden tilaukset, toi ruoan ja lopuksi laskun. Tarkoituksena oli harjoitella kohteliaasti tervehtimistä ja kahvilassa/ravintolassa tilaamista. Kaikki lapset saivat vuorotellen olla tarjoilemassa, ja saivat kahvila-monisteen kotiin vietäväksi.


Toisella tunnilla jaoimme lapset kahteen ryhmään ja pelasimme ruoka-aiheisia pelejä ‘Vatsakipu’ (Tummy Ache) ja ‘Hassut kokit’ (Crazy Chefs) muistipeliä. Kummassakin pelissä tuli käytyä ruoka-aiheisia sanoja läpi. Frans katseli myös lasten kanssa ruoka-aiheisia kirjoja. Tunnin päätteeksi leikimme ‘Kuumaa/Kylmää’ peliä piilottamalla vuorotellen omenan.



Pienten ryhmässä oli mukana 5 lasta. Laululeikkitunnin jälkeen myös pienten toisella tunnilla oli teemana ruoka. Tutkimme ensin ruoka-aineita ja muistelimme niiden suomenkielisiä nimiä:



Sitten ryhdyimme tutkimaan toukkien ruokailutottumuksia Pikku toukka paksulainen -kirjan parissa. Meillä oli käytössä myos kirjaan liittyvä huopataulu, johon lapset saivat asetella toukan syömiä ruokia sitä mukaa kun toukka niita tarinassa ahmi:



Seuraavaksi mietimme mistä ruoka tulee, luukkukirjan avulla:





Tunnin satoa voi kerrata vaikkapa katselemalla Yle Areenan Nalle-ohjelman Makuja-jakson. Ruokien nimiä ja alkuperää voi kerrata mukavasti aina keittiössä, ruokapöydässä ja ruokaostoksilla oltaessa, Näin ruokien nimet ja alkuperä tulee opittua arjen temmellyksen keskellä. Esim. "Mistä juusto tulee?" tai "Tuleeko juusto lehmästä vai kanasta?" Ihan pienimmille nimet voi myös alkuun muuntaa eläinten ääniksi (kuka valmistaa hunajaa - bzzzz..jne.)

Ensi koulukerralla pienet pääsevät 'eväsretkelle' ja opettelemme ruokailemaan suomeksi!


Ei kommentteja: