perjantai 18. toukokuuta 2018

Raportti koulun tapaamisesta 28.4.2018


Pienten ryhmän ensimmäinen tunti sujui laulujen parissa. Mukana tällä kertaa oli 6 lasta.

Toisen tunnin aikana kävimme läpi erilaisia kulkuneuvoja. Lapset saivat tunnistaa erilaisia kulkuneuvoja esittäviä leluja ja piirtää niitä kaupunkiin. Samalla lapset kertoivat innokkaasti, minkä kulkuneuvon kyydissä ovat itse olleet.




Lopuksi luimme Richard Scarry’n suurta sanakirjaa.


Tällä kertaa isojen ryhmän teemana oli perhe. Lapsille näytettiin kuvia erilaisista perheistä, ja heidän tuli miettiä, mitä yhteistä näillä kuvilla on. Harjoituksella korostettiin, että perheitä on monenlaisia ja ne ovat kaikki yhtä tärkeitä ja hyviä. Tämän jälkeen jokainen sai vuorollaan kertoa ryhmälle omasta perheestään.


Lopputunnin jatkoimme perheisiin tutustumista Hullunkuriset perheet -korttien avulla.


Toisella tunnilla askartelimme äideille kortit tulevan äitienpäivän juhlistamiseksi. Kerkesimme myös päivän päätteeksi pelata sana-arvausleikkiä.





Ei kommentteja: