Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leikki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. elokuuta 2026

Suomikoulun raportti 13.6

Tänään oli kesäretken aika, joka vietettiin vilpoisissa ja sateisissa merkeissä Kelburnin linnan mailla Largsissa. Koululaisilla oli piknik eväät matkassa. Jotkut kävivät tutustumassa salaiseen metsään, jotkut pääsivät kävelemään vielä pidemmällekin matkalle metsäpoluille, jotkut kävivät katsomassa eläintarhaa. Paljon ajasta vietettiin leikkilinnoituksessa. Mutta lopulta kylmyys vei voiton ja suurin osa lähti sisätiloihin leikkimään. Taisi olla kyllä kaikkien mielestä hulluin sisäleikkipuisto, mutta hauskaa oli!




Suomikoulun raportti 9.5

Koululla oli paikalla 14 lasta. 

Oli vuoden viimeinen koulukerta, joten isompien puolella koululaiset saivat päättää alkuleikin: leikittiin piiloshippaa. Pienemmät iso pelasi kirjainharjoituspeliä ja työstivät kirjainmonisteita. Isommat lukivat Suomen kesästä Suomikoululaisen kirjasta ja teki siihen liittyviä harjoitteita. 

Välipalan aikana isoset saivat stipendit ja kirjapalkinnot kouluvuoden aikana tehdystä työstään. Tämän jälkeen askarreltiin isosten sunnittelemia huiskoja ja puhuttiin kesäsuunnitelmista. 

Pienten puolella pidettiin muskaria. 

Puistossa jatkettiin leikkejä hiukset helmuten.
















lauantai 4. lokakuuta 2025

Suomikoulun raportti 4.10























Suomikoulu kokoontui tänään 11 lapsen joukolla vaikka Amy-myrsky yrittikin kovasti estää lasten tapaamisen. Teemana oli kirjat ja lukeminen.

Isojen puolella aloitettiin leikeille. Isoset Taika ja Astrid vetivät muistileikin. Sitten puhuttiin kirjoista ja lukemisesta, ja tehtiin tehtäviä. 

Välipalalla oli extrana Lauran tekemiä mokkapaloja joista varsinkin isommat (vanhemmatkin!) tykkäsivät kovasti. 

Isommat lapset pitivät välipalan jälkeen lukuhetken.  Aivan isoimmat valitsivat runoja esitettäväksi joulujuhlaan. Emma luki kirja pienemmille. Kirjanmerkkejäkin ehdittiin askartelemaan.

Pienemmille lapsille yritettiin vetää pienimuotoista muskaria, mutta taisivat olla vain aikuiset jotka tekivät Sutsi satsi satsia lasten valvovien ja tuomitsivien katseiden alla :) Sen jälkeen kaikki puuhailivat vähän omia hommiaan. Sorminuket, marakassit, kirjat, magneetit ja pelit oli käytössä vähän milloin kenelläkin. 

Kirjasto ja kioski oli auki. Ja puistoonki uskaltauduttiin. 










sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Suomikoulun raportti 6.9

Vuoden ensimmäinen koulupäivä pidettiin 6 syyskuuta. 

Tälle ensimmäiselle kerralle ei ollut varsinaista teemaa, vaan lähinnä tutustuttiin toisiimme. Lapsia oli 16.

Isompien ryhmässä opeteltiin nimiä leikin kautta. Isommat lapset tekivät tehtäviä joissa piti kertoa lempiasioista. Pienemmät pelasivat muistipeliä ja värittivät helpompia monisteita joista myös keskusteltiin.  

Ihan pienten ryhmässä ei ollut tällä kerralla opettajaa niin vedettiin pienimuotoinen muskari vanhempien voimin, ja juteltiin ja leikittiin ihan vain vapaamuotoisesti.

Uusi asia tälle vuodelle on että ihan vanhimmille lapsille (n. 10v +) testataan "isos" hommia. Isoshaasteen aikana nämä isommat lapset saavat koulukertojen aikana vetää alkuleikin, suunnitella askartelun tai auttaa pieniä lukemaan. Heidän pitää kerätä 6 leimaa kouluvuoden aikana isospassiinsa. Tämä haaste otettiin innolla vastaan, joillekkin isosille ehtikin jo kertyä leimoja. He työstivät myös omia isospassejaan. 

Kioski ja kirjasto oli auki, ja leikkiä jatkettiin puistossa koulun päätyttyä. 








torstai 26. kesäkuuta 2025

Suomikoulun raportti 17.5


Tällä kertaa kokoonnuttiin vanhassa koulupaikalla Broomhillissä. Teemana oli kesä. Pienemmille pidettiin muskaria, isommat teki tehtäviä ja askartelua. Kioski oli auki, ja tälläkin paino oli aina yhtä suosittu.

Päivä päättyi puistoon - uudet leikit hienossa kesäsäässä. 








Suomikoulun raportti 26.4

Tämä suomikoulukerta oli vähän erilainen, siitä syystä että juhlittiin Glasgown Suomikoulun 20-vuotis juhlia, yhdessä West of Scotland Finns ja Glasgow Kuoron juhlavuosien yhteydessä. 

Koululla järjestettiin siis ihan oikeat lasten juhlat (johon toki Glasgown suomalaiset aikuisetkin oli tervetulleita, vaikka heillä olikin ihan oma iltajuhla myöhemmin). 

Meillä oli erilaisia pisteitä mistä lapset sai valita mieluisensa puuhat. Oli tatuointeja, askartelua, lautapelejä, ilmapalloleikkiä, jumppamattoja pienimmille, aartenmetsästystä isommille. 

Meillä kävi sellainen vilske taas, ja uusia ihmisiä (jopa uusia toisen ja kolmannen polven suomalaisia) pääsi paikalle. 

Oikein onnistuneet juhlat, josta kiitos kuuluu myös Suomi-Seuralle!








Suomikoulun raportti 22.3

Tämä koulukerta meni lähinnä vanhempien voimin kun opettajilla oli sairasteluja. Onneksi suunnitelmissa oli lautapelien pelailu ja kylvöpuuhat, niin nämä onnistui helposti pienemmälläkin ohjauspanostuksella. 

Yksi entinen suomikoululainenkin tuli sopivasti juuri tällä kertaa kokeilemaan apuopettajan hommia, ja veti lapsille vähän leikkejä alkuun, esim. kapteeni käskee, ja peili. 

Isommat pelasivat esimerkiksi sanaselityspelejä. Pienet etsivät Muumia, tai kävivät Muumin kanssa kalassa. Muusiikkiakin saivat aikaiseksi vaikka muskaria ei tällä kertaa virallisesti ollut. 






keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Suomikoulun raportti 18.1

Tämän kerran teemana oli runot (isommille lapsille), pienemmille pidettiin muskaria sorminukkien avulla. 

Isommat lapset saivat heti alkuun juosta vähän energiaa pois. 

Lapsia on ollut viime aikoina tosi paljon, vauvoista melkein teini-ikään. 

Kiska ja kirjasto oli auki. Ja puistossa kokoonnuttiin tavan mukaan koulun päätyttyä.