lauantai 21. syyskuuta 2024

Suomikoulun raportti 7.9.

Tämän kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä oli 7.9. 

Molemmissa ryhmissä (alle kouluikäiset ja kouluikäiset), 0-10v, oli lapsia, mutta tällä kertaa alle kouluikäiset olivat isossa enemmistössä - meillä oli varsinkin monta (uutta) 0-2v paikalla. Oli kiva nähdä niin monta uutta kasvoa, ja aina saa tulla mukaan, kesken kouluvuodenkin (jos satut näkemään tämän ja olet kiinnostunut suomikoulusta, niin mukaan vaan!).   

Alkuun tutustuttiin toisiimme leikin varjolla. Piirissä opeteltiin uusia, ja muisteltiin vanhoja nimiä. Järjestäydyttiin aakkos-, ikä- ja pituus-järjestykseen. Taisi löytyä jopa kaksi samanikäistä vauvaa. Vanhemmatkin sai näissä peleissä hyvää harjoitusta kun monet oli vauvoja ja tarvitsivat jonkun "leikkimään" heidän puolestaan :) 

Tietysti isoa salia käytettiin myös lasten juoksuharjoituksiin :) ja ihan pienten kanssa harjoiteltiin vähän lauluja laulupussin avulla. 


Välipalan jälkeen isommat lapset pelasivat tutustumispeliä, opettelivat puhumaan itselle tärkeistä asioista ja asioista joista koululaiset pitävät. 

Kirjasto ja kioski oli auki. 

Ja tietysti lapset lopettelivat koulupäivän viereisessä puistossa!

Ei kommentteja: